Smile

I would like to say how thankful I am. I realized how lucky I am to have had a chance to see the world and start a new life. I've been all over the world and I can't wait to see more. 3 years ago I left behind my family, cousins, grandparents, the best friend I've ever had, and most of all; my life. I was only 13, forced to adjust to a new culture, language, a new life. I left Finland with my parents and my little brother who I was always close with. Nothing could have made my family closer than being on our own, but together, trying to figure out how to fit in.

Now on my third year of high school, everything's come together. My life is amazing, and I couldn't be happier. I've learned to stay positive. I've learned to only keep the people who truly care about me the closest. I've learned to be independent. It's not bad to let go of the past, it's not bad to forgive. In the end I have everything I need; family.

Never depend on anyone to make you happy. You, only you are responsible for your own happiness. Smile.

maailman paras äiti.

doesn't matter how much you yell at me.

i dont care how many fights we get into.

i just want you to see,

you; there's no one else measuring up to.

i dont care if you dont let me go

hang out with my friends at night

because at the end of the day i know

there's something you're doing right.

i watch kids every day
they get in trouble

with school, drugs & weed

but i know reality;
thats not what i need

im on the right path, all because of you.

no woman out there

could measure up to you,

i love you so much,

all the way to the moon.

i loved you once,

i love you still,

ive always have,

and i always will.

äiti.

kulttuurishokki

Neea kyseli multa millasta täällä Amerikassa on oikeen olla ja asua ja ylipäätään tästä kulttuurista. Se on nääs tulossa tänne vaihto-oppilaaksi:) Kivaa hei ite aina halusin mut tuliki sit vähän suurempi diili. Joo mutta ajattelin tänne vastata sille ihan vaan että jos joku muukin on vaihto-oppilaana olemisesta täällä kiinnostunut. Se kysyi ainakin että miten ihmiset täällä käyttäytyy ylipäätään ja suhtautuu tuntemattomia kohtaan ja sitten miten paljon kouluun pitää panostaa. Ajattelin alottaa ihan tosta ihmisten käyttäytymisestä ja täällä elosta ja olosta ihan muuten vaan. Ja sanon vielä että kaikki on ihan mun omasta kokemuksesta ja mitä oon täällä oppinu ja nähny.

Eli, Amerikkahan on tosi iso maa/maanosa. En voi yleistää yhtään, mutta lähinnä tästä New Hampshiren ja Massachusettsin (Boston, Manchester, Salem, Derry jne.) alueesta voin puhua vapaasti. Isoin kulttuurishokki oli perus tavat ja käyttäytyminen muita kohtaan. Suomessa jos menee kassalle, sanotaan vaan moi eikä katota silmiin, ei puhuta muuta kun pakolliset ja ehkä sanotaan moikka. Amerikassa kysytään aina mitä toiselle kuuluu, hymyillään hirveesti ja luodaan katse kontakti. Se tulee ihan itestään pienen harjottelun jälkeen. Yleensä ne kysyy takasin mitä sulle kuuluu, äläkä koskaan erehdy sanomaan huonoa, ihan ok tai menettelee.<------sääntö nro.1
Täällä ollaan hirveen ilosia aina, saattaa tuntua että vähän feikkiä mut näin se vaan menee. Ajattele tarjoilijoita, jos ne vaan mököttäis ja ois omissa maailmoissaan, tipit jäis aika pieniks, ei täällä näytetä muille et on huono päivä.

Tätä kaikkea kutsutaan small talkiksi. Ei sun oikeesti pidä olla kiinnostunu toisen päivästä tai elämästä, mutta toi vaan näyttää kunnioitusta toisia kohtaan.
Eli joo tyhmältä saattaa vaikuttaa seuraava, mutta ajattelin et se näyttäs vähän esimerkkiä.
"Hi, how are you?"
"Good, how about you?"
"Im great, thanks. It's a nice weather, huh?(joo tiiän toi on aika turhan olosta mutta se kuuluu small talkkiin.)"
"Yeah, I know, I thought it was supposed to snow today. Guess not, maybe we'll get snow tomorrow."
"I hope so. It's already January. Since when does it snow on October, not January?"
"Yeah I know right."
"Alrighty. Bye, have a nice day!"
"Take care!"
Tämä tässä naiset ja herrat on tavallinen avoin kassakeskustelu ruokakaupassa kassalla JA SINULLA. Samalla kun puhutaan turhia, kassa pakkaa ruoat kasseihin ja sä hoidat maksun. Ja huomasit varmaan miten positiivista se oli, ei koskaan "ihan ok, elämä perseellään tapa mut PLEASEE."<-----suomimeininkiä.
Hyvin mä näin tän eron viime lauantaina siellä konsulaatissa kun mentiin äänestämään. Suomalaisia täynnä ja ens kestäny olla siellä 5 minuuttia enempää. Vastaanottomies parkaki oli ihan masennuksissa. Siis ihmiset mumisi sille ehkä hey, ja lähti äkkiä hiihtämään hissiä päin. Me tultiin perästä ja ne oli ihan vihasia ku ehittiin samaan hissiin. Mitä tavallisesti täällä ois tapahtunu, ne olis puhunu hetken sen miehen kanssa ja sitten pitäny meille hissin ovea auki hymyillen vaikka oltaiski hiljaa kävelty kaukana, tai odottanu et päästään siihen ensin. Täällä ainaainaianinaAINA pidetään ovea auki muille, edes työnnetään sitä kädellä auki samalla ku mennään siitä että muut voi saada siitä otteen ettei se mee kiinni. Auta armias jos päästät sen menemään kiinni ennenku ne ehtii siitä tai jos joku pitää sulle ovea auki etkä sano kiitos, eijumalauta mua ottaa päähän sellaset ihmiset. Thank you on pieni, lyhyt sana, jonka voi lyhemmäksikin muuntaa, mutta NIIN tärkeä ettei sitä voi tunkea tarpeeksi.
Yksi tärkee asia on, kun ihmiset kysyy sulta mitä kuuluu, älä ala selittää koko elämäntarinaas tai mitä teit tänään jne. Sano vaan good, great, awesome tai mitä ikinä mut vaikka ne kysys sulta, ei se tarkota että niitä kiinnostaa.
Yks viel, jos tönäset vahingossa, tai ees hipaset toista, sano aina "im sorry/excuse me" sama jos on tungosta ja sun pitää päästä läpi!
Joo o aika pitkäksi venähti toi, mutta täällä on niiiiin monta pientä juttua jolla on niiiiiiin iso merkitys joita ei voi ees muutamassa kuukaudessa oppia. Mut noi on kai ne perus asiat.

Eri asia on kavereitten tai samanikästen kanssa. En mä tolleen puhu mun ikäsille, yleensä en edes tuntemattomille sellasille. Se aina riippuu tilanteesta, mutta voin sanoa että aina kaupassa, koulussa opettajille, missä ikinä oot, toi on tärkeetä.

Koulussa on paljon helpompaa, mulla ainakin. Suomessa ollaan koulutuksessa edellä paaaljon. Selitän nyt ekaks kaiken teknisen mitä pitää ymmärtää ennen ku voi muuta tajuta. Kinder Garten(päiväkoti) on ykköseen asti, sit alkaa Elementary School(ala-aste) 1-5, sitten Middle School(en tiiä mikskä kutsuisin mut sitä täällä kutsutaan myös Jr. High School) 6-8, High School(ylä-aste) 9; freshman(joka mä oon nyt), 10;sophomore, 11;junior ja 12;senior. Sitten voi päättää meneekö collegeen joka kai on niinku lukio tai yliopisto, jonne voi mennä 9 kuukaudeks, tai sit 2 tai 4 vuodeks.

7 min välitunnit, 45 ruokailu ja lukujärjestys on joka päivä sama, koulu alkaa klo 7:15 ja loppuu 2:10, näin meiän lähistöllä ainakin. Samat aineet joka päivä. Vuos on jaettu kahteen semesteriin, joka meillä vaihtuu perjantaina, ja kai 5 chapteriin. Semesterin lopussa on tosi tärkeetä panostaa, koska ne arvosanat jää näkyviin. Joka semesterin lopussa on Finaalit tai Midtermit( Meillä voi olla puolen vuoden tai vuoden aineita, Finaalit jos on puolen vuoden ja midtermit jos on koko vuoden) jotka on tositositosi tärkeet. Ne vaikuttaa koko numeroon HIRVEESTI, ja jos finaalista saa nelosen niin aika todennäköstä on ettei pääse luokalta. Opetus on paljon parempaa kyllä, ne selittää kaiken ja varmistaa et kaikki tietää mistä puhutaan. Täällä ei oo melkeen yhtään läksyjä, on A, B, ja C tasot eli A on tavallaan nörttiluokka, B normaali ja C vähän huonommille. Assa on paljon, Bssä ja Cssä ei melkeen yhtään. Kaikki harrastukset on koulun jälkeen, koulun joukkueet ihan ku leffoissa. Ne pelaa aina koulun kentillä joita on MONTA.

se jatkuu viel tänne sen tien yli

Tos on osa meiän koulusta, siin on monta isoo eri rakennusta, joissa ne luokat vaihtelee. Siihen tarvitaanki 7 minuuttii kävellä luokasta toisee.

Joo meni vähän pitkäks mut toivotaan et toi vähän autto ja helpotti. Jos on kysyttävää tai en selittäny tarpeeks(joo nii just) kysykää pois. Onnee:)

huomentaa.

Voi ku ihania nää snowdayt. Sataa pari senttiä lunta eikä tarvii mennä kouluun, saa herätä rauhassa, saada pienen sydänkohtauksen ku tajuu ettei herätyskello eikä äiti ookkaa herättäny ja sitte kattoo ulos ikkunasta joka kaiken selittääkin. Tässä aamudatailessa aamukahvin ja aamusen hiuskampauksen kanssa tajusin et viimesin bloggaus oli varmaan muutama kuukaus takaperin.

Ensinnäkin. Joka toinen täällä ainakin luulee että maailma loppuu tänä vuonna. Sanon vaan, maksakaa laskut, menkää töihin koska näin ei tuu tapahtuun.

Juu u. Tiedossa on lähipäivinä Lloydin kanssa oloa ja perjantaina ois pitäny mennä lautailee mut suunnitelmat muuttu ja mennään New Yorkkiin koko perhe et noi vois äänestää sitä suomipressaa. Halonen jäi kai eläkkeelle vai? Sittenn ens viikolla finaalit koulussa ennen ku jakso vaihtuu, pitää nähä et pääseekö luokalta. Peukut pystyyn kosk ois ihan kiva olla sophomore ens vuonna. Helmikuussa ristelyille Meksikoon, Texasiin ja sit jonnekki muualle en mä muista enää mut kuulin et päästää sukeltaa maailman toiseks isoimmalla riutalla ja ehkä uimaan delfiinien kans. HUHTIKUUSSA saan alkaa ajaa autokorttia.!

Tällanen pikapäivitys nyt tähän väliin. Niinjoo ihan kaikki saa tulla käymään täällä ilmotelkaa jos on kiinnostusta. Ei olla tulossa Suomeen ens kesänä eli ois ihan kiva nähä joitakin. Reeta on kai, jos se liput saa hankittua. Muttajoo jos oikeesti kiinnostaa pistäkää vaikka tähän kommenttia tai sit facessa, mut älkää viittikö jos oikeesti ei tunnu et pääsette tai haluutte kosk mä ihan tosissaan alan sit järjestelee.

Naff said, kuulemiin.

käärepapereita, bussilippu ja kinderlelu.

8 serkkua, mummit ja vaarit, tädit, sedät, äidin ja isän serkut, niitten muksut, naapurit ja niitten eksät, perheet ja juuret, ja lisäks 694 kaveria, 4 ystävää ja 2 parasta kaveria. Älä sano ettet muka kyllästyis kertomaan mitä teit tänään ihan jokaiselle noista. Joka päivä. No ei ihan, mutta kyllä siinä viikon aikana aika hyvin se sama tarina "En mitään ihmeellistä, juu menee koulu hyvin, koira on toki kasvanu, poikaystävä on vieläki söpö ja iskän haulikko pysyny sängyn alla, ja onon, on ikävä" tulee vatvottua.

Näin käy jos muuttaa toiselle puolelle maapalloa,

ja siks tajusin et ehkä se blogi ois sittenki iha järkevä ajatus.

Sanoisin että ihan jokainen on joskus muuttanu elämänsä aikana. Onhan se kivaa ja jännää mutta yhyy kun pitää mennä uuteen kouluun ja yhyy kun kaverit jää kotikaupunkiin. Ootte onnekkaita; ne uudet kaverit puhuu ja pukeutuu samalla tavalla ja eiku vaa hyppäät bussiin nii näät jo vanhat kaverit. Ite oon nyt puoltoista vuotta asunu Amerikassa, ja tiiän tasan tarkkaan miltä ikävä tuntuu.

Muistan ku tulin kasille, uus koulu ja en tuntenu yhtäkää naamaa vielä, ekan päivän istuin autossa ku äiti yritti työntää mua ulos ovesta. Sillon ihan oikeesti tuntu et mut ois syöty elävältä. Veli lähti juosten autosta ja kyllä mäki sieltä sit uskaltauduin. Olihan kaikki ihan kivoi ja ystävällisii, mutku en mä vaa millään ymmärtäny mitä ne sano. Vääriin luokkiin menin varmaa jokasella tunnilla ja ne kengät mitä mulla oli jalassa oli ihan erilaiset ku muilla. Jos ikinä muutat muuhun maahan, vinkkinä, naurat vaan mukana, hymyilet ja nyökyttelet, se on ainoo keino selvitä. Ja meet ja ostat ne pirun kengät, ne samat mitä muilla on, mut muista piilottaa ne vanhat kaapin perille koska niitä tuut tarvitsee.

Ai miks? Mä säästin Fazerin sinisen käärepapereita, bussilipun, h&m'n hintalappuja, cittarin muovikassi ja on mulla vieläkin se Jessen antama lelu Kindermunasta. Ai miksi? Ihan vaan koska, jos nyt joskus tulee koti-ikävä. Ja noi muistuttaa mua ehkä eniten mun entisestä elämästä. Viime kesänä kävin käymässä Suomessa, ihan kivaa juu, mut erilaista. Kaikki sano tervetuloa, ihan ku oisin joku vieras. Kaveritki oli muuttunu, ja kaikki sano, ja syytti et olin ite muuttunu myös. No tottakai, kuka muuttaa toiselle puolelle maata vuodeks ja pysyy entisellään? Viimenen tippa oli, kun kävin kattomas sitä taloo jossa olin asunu 11 vuotta. Löysin 5 kääpiöspinserii räkyttämästä, sen vanhan kiipeilypuun jonka mahlaa aina pienenä syötii kaadettuna, hirveet kukkaistutukset ja montun, jossa se hiekkalaatikko oli ollu. Ei se ollu mun koti enää. Nyt oon sen jo tajunnu ja hyväksyny ja näin ketkä mun oikeita kavereita on. Ja sen vuoden koti-ikävän jälkeen oon vihdoinki tajunnu, et mul on sitä elämää ikävä, ei sitä Suomea mikskä se on muuttunu. Pää-asia on, että oikeet ystävät säilyi, sain uusia ja nyt on kaks elämää, elämä tavallisena suomalaisena, ja suomalaisena Amerikassa.